Kirjoittaja
Riitta Kraapo
Pojun, Rexin, Vinskin ja Riitan blogi reenailusta ja muusta touhuilusta.
|
29.01.2012 - 18:51
Aamupäivällä käytiin hakuporukan kanssa ottamassa parkkipaikalla ilmasureenit. Vinskille 3 maalimiestä rullantuonteineen ja näyttöineen. Ne meni hyvin:)
Rexillä en viitsinyt pelkkiä ilmasuja hinkata ilman metsää, joten Rexi sai tokoilla. Siispä ruutu ja merkki paikoilleen. Ensin merkin kautta ruutuun (ruudussa lelu valmiina). Se meni hyvin. Sitten otettiin sama vielä toisin päin, tosin nyt koira näki kun ruutuun vietiin lelu. Ei meinannut millään pystyä meneen merkille, ruutu veti puoleensa. Lopulta sain sen merkille, siitä superkehut ja lähetys ruutuun. Sinne meni:) Sitten otettiin muutamia vaihtoja kaukoja ja loppuun pätkä seuraamista. Ne ihan ok.
Päätin sitten vielä tokoilla Vinskinkin kanssa kun kerran oli merkki ja ruutukin valmiina. Ensin pätkä seuraamista, oikein hyvä. Sitten otettiin lelulla muutama luoksetulon eteentulo, oikein hyviä suorituksia. Sitten käytiin kaikki jäävät läpi (ei vielä seuraamisesta vaan ihan vaan muuten höntsäillen), oikein näppärästi. Sitten otettiin merkkiä lelun avulla. Ensin kahteen otteeseen niin että kävin viemässä lelun merkin taakse ja lähetin koiran merkki käskyllä suorittamaan. Sitten vielä yksi hämykäynti merkillä, mutten jättänytkään lelua merkin taakse vaan laitoin vaivihkaa takasin taskuun. Lähetin koiran merkille ja seis käskyllä pysäytin sen merkin taakse. Täähän meni just niinkuin suunnittelinkin:) On oppinut tuon pysäytyksenkin hienosti:) Sitten otettiin lelun kans merkiltä molemmat suunnat. Heitin siis lelun ensin sinne suuntaan minne aioin lähettää, koira merkin taakse seisomaan, peruutin itse lähetyspaikalle ja koiralle käsky ja sai hyökätä lelunsa kimppuun. Näin kertaalleen molemmat puolet. Sitten vielä pariin otteeseen ruutuun menoa suoraan lelulle. Tässäpä ne tämän päivän pakkastouhuilut:)
28.01.2012 - 18:41
On taas kirjottelut jäänyt unholaan... Tosin ei nyt reenien määräkään päätä huimaa. Alkaa toi maha olemaan pikkuhiljaa vähän tiellä, ainakin hidastaa jollei muuta. No, siitä pitäis päästä nelisen viikon päästä eroon:)
Tänään pikasesti käytiin Vinskin kanssa Koivun hallilla reenaamassa agiliitojuttuja. Tai siis ihan muutama 3-4 esteen pätkä jotain ohjauskuvioita ja palkka päässä. Sitten otettiin keppejä erikseen (6 vinokeppiä ja patukka palkkana lopussa). Ensin otettiin vielä pari kertaa hihnassa, kun tuntuu, että vauhtia on enemmän kuin järkee, joten ensin pieni muistelu mitä piti tehdä. Sitten päätin kokeilla ilman hihnaa, kun siitä kuitenkin pitää joskus päästä eroon. Ja se meni hyvin:) Lisää näitä:) Sitten ollaan nyt tähän asti otettu "pentukontaktia" ja ajattelin, että rohkenisiko sitä ottaa puomia. Ei muutakun namialusta palkaksi loppuun ja päästin koiran puomille. Hihnassa en uskaltanut viedä, kun alkaa siinä kiskomaan niin hurjasti, että varmaan luistaa tassut ohi puomin ja tippuu. Päästin siis koiran menemään itsenäisesti ilman hihnaa ja sehän meni:) Ei mitään ongelmaa:) Näitä taidettiin ottaa 3 vai 4 toistoo ja ne meni hyvin:) Rengastakin taidettiin ottaa pariin otteeseen.
Eilen oltiin Vinskin kanssa Koivin hallilla ryhmäagiliitoreeneissä. Otettiin muutamaa lyhyttä ratapätkää (sisältäen hyppyjä ja putkia) sekä erikseen rengasta muutamaan otteeseen.
Viikolla reenattiin kotona pariin otteeseen jotakin pieniä tokotteluita kaikkien koirien kanssa.
Viime viikonloppuna oltiin sunnuntaina ilmasureeneissä ja niiden päätteeksi vielä tokoiltiin. Vinski on hyvin sisäistänyt rullan tuonnin ja näytölle lähdön. Pätevä pentu:) Onhan niitä reenattu jo 3 vai 4 kertaa:) Rexin kans otin vaihteeksi ihan pk-tottista. Seuraamista, hölöryhmää, liikkeestä istu, liikkeestä maahan ja luokse. Siinä se taisikin olla. Vinskin kans otettiin seuraamista, erikseen kaikkia jääviä, luoksetuloo jne...
Lauantaina oltiin Tuulan kanssa ProCaniksella tokoilemassa. Siellä oli agirata valmiina, joten ei mitään ruutuja tms mahtunut tekemään. Vinskin kanssa alkuun seuraamista, luoksetuloja, jääviä erikseen. Lopuksi vielä pujoteltiin vinokeppejä ja otettiin pari lyhyttä pätkää agiliitoo. Rexin kans seuraamista ja liikkeestä istu. Sitten otettiin luoksetulo kisamaisesti molemmilla pysäytyksillä. Seisominen olis voinu olla jämäkämpi, mutta muuten oon oikein tyytyväinen koko liikkeeseen:) Sitten otettiin erikseen stoppeja sekä seisomaan että maahan. Kaukoja otettiin muutama vaihto ja loppuun tunnari. Tunnari meni oikein hienosti:)
16.01.2012 - 19:38
Tänään otettiin kotosalla minireenit. Vinskille kaukojen kaikkia vaihtoja. Kapulaan tarttumisia ja yksi tuonti ja yksi luoksetulon eteentulo.
Rexille naksuttelin merkille menoja. Sitten seuraamisen askelsiirtymiä. Loppuun vielä tunnari. Kaadoin kasan hajustettuja ja sekaan oma. Hyvin haisteli kaikki läpi ja oma tuli:)
Poju pääsi myös vähän ottamaan aivojumppaa, vähän seuraamista jne..
Eilen päivällä oltiin parkkiksella ottamassa lyhyet ilmasureenit. Mukana Vinski ja Rexi. Vinskille otettiin 4 maalimiestä irtorullineen. Kaksi ekaa irtorullan ottoo meni tosi sähellykseksi, ei muistanut enää kunnolla homman juonta ja kun ne maalimiehetkin on niin ihania. Lopulta saatiin ne onnistumaan. 3. ja 4. maalimies meni jo paremmin:) Näytölle lähdön käskystä osaa jo itse, ei tarvinnut siihen apuja.
Rexille otin vaan yhden rullailmasun, se meni hyvin. Loppuun otettiin vielä kolmen koiran kesken piilopaikkamakuu (1min. kun mittarissa oli kuitenkin päälle 10 pakkasta). Rexi haisteli maata kovasti "lähdössä", mutta rauhottu kun pääsin piiloon ja loppu ok.
Lauantaina oltiin Tuulan kanssa ProCaniksella tokoilemassa. Nyt oli hallikin tyhjä, joten menin tietty heti sinne levittelemään ruudun ja merkin:) Ensin tuli Vinski reenaamaan. Otettiin ensin muutama pätkä seuraamisia. Tosi hienoja, toivottavasti en onnistu pilaamaan hyvää seuraamista. Sitten otin muutaman kapulan luovutuksen ja pari vauhtinoutoo. Niin ja lyhyen paikkamakuunkin otin jossakin välissä. Sitten otettiin ruutua pariin otteeseen. Ja taidettiin muutama luoksetulon eteentulokin ottaa.
Rexi otti ensin merkin kautta ruutuun menon (ruudussa oli palkka valmiina). Ekalla käskyllä meni merkistä ohi. Otettiin merkille meno uudestaan. Nyt ok ja siitä lähetys ruutuun. Sinne meni:) Sitten otettiin sama vielä toisin päin, tosin nyt koira näki kun vein palkan ruutuun. Meinas ensin alkuun karata suoraan ruutuun, mutten päästänyt. Lopulta meni merkille, tosin vähän tahmeesti, mutta meni kuitenkin. Siitä superkehut ja sen jälkeen lähetys ruutuun, sin män:) Sitten otettiin metallinouto. Muuten ok, mutta palautus ravilla (yäk, metallikapula). Sitten taisin ottaa pätkän seuraamista, ihan ok. Sitten otettiin luoksetulo vauhdista palkaten. Loppuun vielä tunnari. Ensin lähti lupaavasti haistelemaan vieraita läpi, mutta oman kapulan alla oli joku ylitsepääsemätön haju mihin koira jäi kiinni, eikä pystynyt yksinkertasesti tuomaan sieltä sitä omaa (kaverin koiralla alko juoksu seuraavana päivänä ja oli ilmeisesti istunut samassa kohtaa). Sitten otettiin koko tunnari uudestaan eri kohtaan ja nyt meni hyvin. Haisteli vieraat läpi ja nappas sieltä seasta oman mukaan ja toi.
09.01.2012 - 18:40
Sunnuntaina kokoonnuttiin hakuporukan kanssa parkkikselle tekemään ilmasureenejä. Vinski teki elämänsä ensimmäiset rullailmasut:) Otettiin sille 4 pistoa. Ensin rullan haku ja perään näytölle. Nää meni yllättävän hyvin ekaksi kerraksi:) Rullan haussa piti vielä pussailla maalimies ennen rullan ottoa. Palautuskin meni aina vähän ohi, mutta parani loppua kohti. Viimesellä "pistolla" osas jo itse lähteä käskystä näytölle:) Pätevä poika ja intoo riittää:)
Rexi oli kans mukana ja sille otin yhden irtorullailmasun. Osaavaa koiraa kun ei viitsi kauheesti turhaan hinkata pelkillä ilmasureeneillä. Pääsipä jotakin tekemään:)
Lauantaina oltiin Tuulan kanssa ProCaniksella reenaamassa. Siellä oli taas halli täynnä agiliitoesteitä, joten ei mahtunut mitään ruutuja tms. virittelemään. Ensin tuli Vinski reenaamaan. Otettiin pari pätkää seuraamista. Sitten patukalla luoksetulon eteentuloja. Sitten yksi vauhtiluoksetulo. Jääviä käytiin läpi namipalkalla. Loppuun otettiin vielä pari hassua pätkää agiliitoa.
Rexillä ensin seuraamista. Kierroksia taas oli ja ääntä. Sitten käytiin kaikki jäävät läpi, ne meni hyvin. Sitten otettiin suora luoksetulo, ihan ok. Sitten otettiin agiesteistä vauhtia ja sen kautta yksi stoppi, se oli oikein hyvä:) Loppuun vielä kaukoja. Kierroksia ja ääntä taas liikaa. Pienen huomautuksen jälkeen alko vaihdot sujumaan.
06.01.2012 - 21:40
Tänään käytiin Vinskin kanssa agiryhmän reeneissä Koivun hallilla. Otettiin vinokeppejä erikseen. Ne on menny aika kivasti jakeluun:) Sitten otettiin 3-4 esteen ratapätkiä, niin että patukka oli päässä valmiina palkkana. Ne meni hyvin.
Tässä muutama kuva tämän aamupäivän lenkiltä:



04.01.2012 - 21:02
Illalla piipahdettiin maneesilla yhteistokoreeneissä. Ensin pääsi Rexi reenaamaan. Ensin seuraamista. Muuten ok, jollei lasketa ääntelyjä. Sitten otettiin merkki pariin kertaan (molemmat kerrat eri suunnasta), ne meni tänään hyvin:) Sitten otettiin hyppynouto kisamaisena. Vierellä pysymiseen tarvitsi muistutuksen, jottei lähde lentävän kapulan perään. Palautus oli inan hidas. Johtunee siitä, että kapula uppos hiekkaan ja otti huonosti kiinni kapulasta, koiralla luovutuksessa suu ja nenä täynnä hiekkaa. Otettiin vielä uudestaan ja nyt vauhti hyvä, joten palkkasen siitä:) Sitten otettiin vielä kaukoja 3-6 vaihdon sarjoissa. Nekin ihan jees. Kerran tuli suoraan maa-ylös reippaasti eteenpäin, joten siitä piti huomauttaa. Ja yhden sarjan aikana tuli ihan inan eteenpäin, kun maneesissa oli pikkasen häiriöö, kaksi koiraa pääsi yhteen ja alko tappelemaan. Mutta yllättävän hyvin kesti moisen häiriön ja kuunteli vaihdot hyvin.
Sitten Vinskin vuoro. Ensin alkuun muutama pätkä seuraamista. Ihan ok. Sitten otettiin luoksetulo. Nyt tuli eteen vinoon istumaan, joten korjasin. Otettiin lyhyeltä matkalta vielä muutama eteentulo. Sitten kokeiltiin lyhyt paikkamakuu. Hyvin jää ja pysyy, mutta nousi ja tuli vastaan kun palasin takasinpäin. Tätä sitten hetki hiottiin, jotta sain sen olemaan maassa vaikka kävelenkin takasin kohti, ei vaan millään malttais. Pitää tää ottaa työn alle. Sitten otettiin muutama kerta lyhyeltä matkalta tuolin kiertoa, opetellaan vasta. Koiralla ainakin näky olevan kivaa:). Niin ja jäävätkin käytiin kaikki läpi kertaalleen. Loppuun vielä pari hyppyä matalan tokoesteen yli, lelu esteen takana palkkana.
Sitten pääsi Rexi vielä ryhmäpaikkamakuun ottamaan. Maltti oli taas ensin hukassa. Nosti kyynärät ylös, kun menin pihalle maneesista, karjasin uudelleen maahan ja sinne jäi. Oli taas kierrokset niin katossa, ettei vaan pystynyt keskittyyn ilman huomautusta... Eipä olla tätäkään aikoihin reenattu, se varmaan kyllä auttais asiaan..
01.01.2012 - 19:54
Vuosi vaihtui hyvin ja valvottua tuli:) Koiratkaan ei pelännyt raketteja. Vanhemmat koirat nyt ei niistä oo koskaan ollutkaan moksiskaan eikä näyttänyt Vinskikään olevan:)
Aamupäivällä suunnattiin kentälle tokoilemaan Anun kans. Olin vaan aikas ajoissa paikalla, joten lenkitin ensin koirat, sitten rakentelin ruudun ja merkin paikoilleen ja päätin ottaa etukäteen molemmilla pienet reenit alle. Rexi alotti. Olin vienyt lelun valmiiksi ruutuun. Ensin merkille meno ja siitä lähetin ekaa kertaa "kylmiltään" ruutuun ja sinnehän se meni:) Tää oli hieno suoritus:) Sitten otettiin sama vielä toiseen suuntaan, nyt tosin koira näki kun vein lelun ruutuun. Ensin merkille lähetys ja tietysti meinas varastaa suoraan ruutuun. Kutsuin takasin ja uudestaan. Nyt oli hyvä merkille meno (no olis voinu olla nopeempi) ja siitä lähetys ruutuun ja sinnehän se meni:)
Sitten Vinskin vuoro. Päätin ottaa narupallon kans muutaman merkille menon. Vietiin yhdessä pallo aina merkin taakse ja tulin kauempaa lähettämään. Hyviä suorituksia:)
Sitten Anu saapuikin paikalle. Ensin hetki tietysti meni juorutessa, mutta päästiin me vihdoin asiaankin:) Otin ensin Vinskin. Muutama pätkä seuraamista. Yhden pätkän otin liian pitkän ja alko koira keulimaan (tahtoo jo lelun), mutta muuten hyviä suorituksia. Sitten otin parit luoksetulot. Ihan ok. Sitten otettiin kaikkia jääviä läpi namipalkalla. Loppuun vielä pari ruutuunmenoa. Eka vietiin lelu yhdessä ruutuun ja toisella kertaa jätin koiran lähetyspaikalle ja kävin viemässä lelun.
Sitten Rexin kans ensin merkkiä. Olin vaihtanut merkin paikkaa ja nyt se oli ihan hukassa. Mikä merkki? No, narupallo kehiin ja väännettiin rautalangasta, niin alko sujumaankin. Sitten otettiin merkiltä molempia suuntia namikipon avulla. Merkille lähetys aina n. 3m päästä. Kyllä on niin nihkeitä merkille menoja, kun on palkka odottamassa muualla. No, suunnat meni aika ok, tosin valkonen kippo pikkasen lumisessa maassa ei näy ihan parhaiten, joten pari kertaa meni etsimiseksi. Loppuun vielä tunnari. Kierrokset oli taas ihan katossa. Eka otti vaan ekan tikun mukaansa mikä vastaan tuli, lähetin uusiksi ja nyt maltto haistella tikut läpi ja oma tuli. Tää on kyllä meille niin vaikee liike.
29.12.2011 - 13:28
Tänään vihdoin päästiin Anun kans vesisateeseen tokoilemaan. Alunperin piti mennä maanantaina, mutta sillon tuli se kova myrsky niskaan, joten jätettiin suosiolla väliin. Ei nää kelit oikein suosi...
Vinski otti ensin muutaman seuraamispätkän. Ihan ok. Sitten luoksetulo eteenistumiseen asti. Sitten toinen luoksetulo vauhdista palkaten. Sitten otettiin pari kertaa ruutuun meno. Ensin vietiin palkka yhdessä ja tokalla kerralla jätin koiran istumaan lähetyspaikkaan ja vein patukan itse. Kovasti tuntuu tykkäävän ruudusta:) Sitten otettiin pariin otteeseen noutokapulan luovutusta nyt ekaa kertaa patukkapalkalla ja sitten vielä pari noutoa vauhdista palkaten. Loppuun vielä Anu vei Vinskin patukan ruutuun ja lähetys - sinne meni:)
Rexillä ensin seuraamista. Ihan ok. Sitten liikkeestä istuminen kisamaisena, oikein hyvä. Sitten luoksetulo ilman stoppeja. Ihan ok. Sen jälkeen otettiin ruutuun meno suoraan palkalle niin että jätin koiran seisomaan kuvitellun merkin taakse, pakitin itse ja lähetys. Näin kertaalleen kummastakin suunnasta. Pitää pikkuhiljaa alkaa rakentaa sitä merkiltä ruutuun menoa. Loppuun vielä tunnari, jossa eka toi väärän, laitoin uudelleen hakemaan ja nyt tuli oikee kapula:)
|
Koirat
Shu Taifuuni "Poju" FI MVA BH HK3 JK1 EK1 agi1
- Satakunnan kennelpiirin piirinmestari -07, henkilöetsintä
s.14.1.2002 Kasv. Saaristo Marjaana
(jäänyt eläkkeelle loukkaantumisen takia)

Bptu No-How Easy Rex "Rexi" BH JK1 agi3
- Satakunnan kennelpiirin piirinmestari -09, agility
s.2.2.2005 Kasv. Palmu Nina, Huhtala Tarja

Bcu Bearpon's Vinssi " Vinski"
Synt. 25.4.2011 Kasv. Anne Ristiniemi

Suomenajok. u Raikulin Retu "Retu Reipas" s.31.8.2007 Kasv. Kennel Raikulin

Blogeja/sivuja joita seuraan:
|