Tässä mennyttä aikaa lyhyesti. Syksyllä 2012 käytin Vinskin terveystutkimuksissa. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä terve, olkapäät terveet, polvet 0/0 ja silmät terveet:) Samalla reissulle Rexi tuli mukaan ja siltä kuvattiin selkä, se kun oireilee aina välillä. No sieltähän löyty vaikka mitä:(  Ensin eläinlääkäri (Ventelä) näytti synnynnäistä luutumisvikaa alaselästä, olikin erikoinen systeemi. Sanoi ettei olekaan ennen nähnyt samanlaista. Yritän selittää sen jotenkin. Eli siis kun selkäranka koostuu niistä "neliöpalikoista" ja niistä jokaisesta palikasta lähtee sellanen piikki kummallekin sivulle, nää samat "piikit" jatkuu siis kylkiluina, mutta alaselässä ne on sellaset tyngät. Rexin alaselässä on kaksi vierekkäistä saman puolen piikkiä luutunut yhteen, joten siis sillä kohtaa on koiran liikkuvuus ollu hieman heikko. Sanoi, että on selkeä synnynnäinen vika, ei ole voinut tulla mistään "turmasta". Ja sen seurauksena löyty sitten myös alkavaa spondyloosia ja nivelrikkoo. Ja kaikki tämä siis tuolla alaselässä. Pitää vaan kuskata säännöllisesti hierojalla tms. ja muuten sitten mennään koiran mukaan. Tokoa edelleen harrastellaan ja ehkä vielä keväämmällä saatetaan jatkaa sitä voittajan ykkösen etsintää:) Vinskin kans harrastellaan suht ahkeraan agiliitoa ja tokoa, kesällä myös jälkeä ja hakua sekä paimennetaan, jos saadaan paikka:)

Blogin kirjottamiseen ei tahdo oikeen aina löytyä aikaa. Palasin joulukuun alkupuolella töihin ja lopun illasta melkeinpä vie Anette ja koirat, mutta yritän saada tänne aina välillä jotain:)